maanantai 30. syyskuuta 2013

Puolen Suomen Tilkkukinkeriterveiset


Terveisiä Rovaniemen Norvajärveltä! Noin 40 tilkkuilusta innostunutta naista haki uutta inspiraatiota ja ideoita Puolen Suomen Tilkkukinkereiltä. Meillä oli oikein mukava ja rentouttava viikonloppu. Kiitos Neuletilkun ahkerille naisille järjestelyistä! Minä innostuin kovasti työpajastamme, jota ohjaajamme Lene piti meille. Pääsimme rakentamaan tilkuista erilaisia satukaupunkeja liimaamalla ja kirjomalla.

Tarvitsimme työhön kaksi noin 30-35 cm kangasneliötä, jotka ommeltiin oikeat puolet vastakkain. Tämän jälkeen leikkasimme nurjalle puolelle aukon, ja käänsimme työn oikein päin. Sisälle pujottelimme neliöiden kokoisen vanun. Sitten harsimme vanun kiinni, että se pysyy työskentelyn ajan paikoillaan.

Seuraava vaihe oli alkaa leikata eri värisistä kankaista talojen runkoja, kattoja, ikkunoita, puita, pensaita, kukkia, portaita, tikkaita jne, mitä vain keksii. Sitten sommittelimme kankaan paloista hartaudella erilaisia kaupunkeja. Tämän jälkeen liimasimme askarteluliimatipoilla kankaanpalat varovasti kiinni, vain sen verran, että ne eivät pääse tippumaan. Lopuksi aloimme kirjoa kankaan paloja työhön kiinni ketjusilmukoilla, harsinpistoilla, napinläpipistoilla jne. Työt saavat kirjonnan kautta viimeistellyn ilmeen. Kannattaa olla pieni ja ohut neula! Lopuksi taustapuolen kääntöaukko peitetään siistillä kankaan palalla.

Oli mahtavaa tutustua uuteen tapaan tehdä tilkkutöitä. Tästä alkoi heti syntyä ideoita talvisista maisemista tai jouluisista seinäkoristeista :)

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Vaaleanpunainen peitto




Uudet ihanat kankaat kaapissa innostivat tarttumaan nyt projektiin, jota olen miettinyt jo pari vuotta. Tämä peitto on 5-vuotiaalle tyttärelleni, jonka lempivärit ovat vaaleanpunainen ja violetti. Peiton koko on noin 200cmx140cm, eli se toimii sekä torkkupeittona, että sängyn päällispeittona.

Peiton idea syntyi Finn Quiltin Tilkkulehden numerosta 2/2013. Tilkkublokin esittelivät lehdessä Helsingin tilkkukilta Syyringistä Tiina Saaristo ja Soile Kivinen. Idea on simppeli. Kahteen noin 15cm neliöön ommellaan 7cm suikaleita kaksi kerrosta ympäri. Tämän jälkeen blokki leikataan neljään osaan ja osista yhdistetään uusi blokki.

 
 
Aluksi peitto näytti vähän valjulta (katso alla), mutta sitten ompelin vielä lisää blokkeja tummemmista kankaista. Se piristi kummasti peittoa :)
 
 
 
 

maanantai 12. elokuuta 2013

Sininen kaitaliina


Tänään olisi pitänyt kirjoittaa opinnäytetyötä, mutta kumma kyllä tilkkukankaat vetivät puoleensa. Sain kesän aikana valtavan määrän kankaita lasteni isomummolta. Kaikki ihanat kankaat inspiroivat ja houkuttavat tarttumaan toimeen.

Ettei tarvitsisi miettiä opinnäytetyön teoriaa, niin ompelin siskolleni siniseen keittiöön sopivan kaitaliinan. Samalla tottakai alitajuisesti mietin ankarasti hoitotyönteoriaa...

Laitan tähän mukaan kuvia eri ompeluvaiheista.

 
Leikkasin kankaat 10x10cm paloiksi.

 
Ompelin palat oikein yhteen liukuhihnalla, eli syötin uudet kangasparit paininjalan alle aina edellisen kangasparin jälkeen.

 
Silitin kangasparin sauman nurjalta puolelta.

 
Sommittelin näistä kangaspareista kaitaliinaa.

 
Ompelin sitten järjestyksessä pareja taas yhteen liukuhihnatekniikalla ja niistä syntyviä pareja ja niistä syntyviä pareja, kunnes lopuksi yhdistin enää kaksi kaitaliinan puolikasta yhdeksi liinaksi.

 
Valitsin taustakankaaksi melko tukevan verhokankaan. Näin en laittanut liinaan mitään vuorta.

 
Kiinnitin taustakankaan ja päällisen nuppineuloilla ja tikkasin poikittain joka riviltä yhteen. Pitkittäissuunnassa tein keskelle tikkauksen.
 
 

 
Silitin 6cm leveän kaitaleen kaksin kerroin reunakaitaleeksi.

 
Kiinnitin reunakaitaleen ensin nurjalle puolelle ompelemalla.

 
Kulmien ompelu. Nurkkaan tultaessa lopetetaan ompelu paininjalan päästä nurkasta. Sitten reunakaitale käännetään siististi kolmiotekniikalla (en kyllä tiedä oikeita termejä, mutta menköön näin :).

 
Lopuksi käänsin reunakaitaleen oikealle puolelle ja ompelin kiinni koneella.

 


torstai 6. kesäkuuta 2013

Ompelin ilmakihartimelle matkapussukan, jottei sitä taritse vaatteiden mutkaan pakata. Aavistuksen tuli ehkä leveä, mutta voipa pussiin laittaa vaikka hiusharjan kaveriksi.

Samalla harjoittelin minulle uutta tekniikkaa, kuvallisen ohjeen löysin Tilkkululla -blogista , mutta sommittelin blokit hieman erilailla. Minulla yhteen ommeltavista neliöblokeista toinen oli vihreä, toinen pinkki tai oranssi. Kiva tekniikka, tätä voisi käyttää joskus isommassakin työssä.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Työ, joka etsii vielä paikkaansa

Tässä seinävaate, jonka olen tehnyt noin pari vuotta sitten. Työ on kuitenkin vielä lojunut kaapissa, kun se ei ole oikein löytänyt paikkaansa. Ohje on tilkkukirjasta, jonka sain tilkkukaveriltani lainaan. Kirjan nimeä en nyt muista, mutta lisään sen tänne, kun löydän oikean kirjan.
Menin muokkaamaan ohjetta niin, että pienensin työn kokoa. Se on ehkä yksi syy, miksi työ ei nyt tunnu löytävän paikkaansa, koska seinävaate on aikalailla pieni: 27cmx35cm.
Työ oli nopea ja mukava tehdä. Ja siitä tuli minun mielestäni aika soma :) Värit olivat alkuperäisessä sinivoittoiset.


keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tilkkurysän blogi perustetaan

Tässä on Iin Tilkkurysän ensimmäinen blogi. Katsotaan mitä kaikkea täällä tulevaisuudessa nähdään.
Kävimme maanantaina lahjoittamassa Oysin lastenteho-osastolle 103 nuppupeittoa. Teimme peittoja yhdessä Iin Aseman marttojen ja Iin Alarannan marttojen kanssa viime talvena. Tässä maistiaisia aikaan saannoksistamme.